Torstai
Heräsin aamulla jo ennen kuutta mieheni kanssa aamukahville.Laitoin itseni valmiiksi ja rupesin siivoomaan. Imuroin, pyyhin pölyt ja lattiat. Joskus puoli yhdeksän aikoihin ystäväni ja hänen kaksi ihanaa poikaa tulivat meille pikaisesti kyllään. Pojat olivat kyllä mainioita niin kuin aina. Tällä kertaa meidän Elviskin uskaltautui esiin ja istui kuin patsas poikia tuijottaen. Elvis ei ole tottunut lapsiin ja siksi kiellettiin poikia koskemasta kissaan. Pojathan siitä keksivät oivan leikin "Apua kisu" he huusivat ja juoksivat karkuun. Elvis vain jatkoi heidän tuijotteluaan patsasmaisessa asennossaan. ystäväni lapsineen lähtivät meiltä vähän ennen yhdeksää.Lähdin siskon luokse ajamaan. Oltiin sovittu että tulen puol 11, mutten jaksanut enää kotona kökkiä vaan lähdinkin niin ajoissa, että lopulta olin siskon luona jo kymmeneltä. Siskoa odotellessa touhusin sitten siinä siskon poikien kanssa kaikkea kivaa. Matkaan päästiin lähtemään vihdoinkin yhdeltätoista.Vietiin pojat mummin ihanaan hoivaan ja suunnattiin auton keula kohti Jumboa.
Ensin koluttiin kenkäkauppoja, mutta HUH!HUH! Mitä hintoja. Kaikki ne kengät joita oisin voinut ees harkita ostavani maksoivat 75-100€. Eli sinne hyllyyn sitten jäivät. Sitten käytiin yhdessä vaateliikkeessä, josta emme sitten löytäneet mitään ostettavaa. Aivan ihana vauvojen kalastajanhattu ois ollut 2€, mutta koriin jäi sekin.
Sitten suunnattiinkin H&M:n ihmeelliseen maailmaan.
Siellä meillä kuluikin tunti tolkulla aikaa...kasattiin kummatkin isot läjät vaatteita syliin ja painuttiin niitä sovittamaan.
Minun mukaan lähti: Farkut, paita, yövaatteet, tossut, neuletakki, rintsikat ja stringit.
Siskon mukaan lähti:Farkut, paita, 2rintsikat+ alaosat
Meillä on siskon kanssa niin sama maku vaatteiden suhteen(paitsi alusvaatteiden) ettei voi mitään. samoja vaatteita lähti kummankin mukaan. Onneksi se ei vaivaa meitä kumpaakaan.
Tässä kuvia minun ostoksista.
farkut (siskon mukaan lähti samanlaiset)
Paita (siskon mukaan lähti sama paita, mutta harmaana)
neuletakki (sisko on ostanut tämän saman joskus aikaisemmin)
yövaatteet
tossut
alusvaatteet
Nyt on siis shoppailtu paljon mustaa ja pinkkiä, hih!
Paita (siskon mukaan lähti sama paita, mutta harmaana)
neuletakki (sisko on ostanut tämän saman joskus aikaisemmin)
yövaatteet
tossut
alusvaatteet
Nyt on siis shoppailtu paljon mustaa ja pinkkiä, hih!
Kun vihdoinkin selvisimme H&M:stä ulos niin suuntasimme kohti ruoka paikkaa. Menimmekin Chico´s ravintolaan syömään. Minä otin härkää ja sisko lammasta. Annokset olivat sen verran pienempiä että jaksettiin sitten lopulta jälkkäritkin.
Otettiin jäätelöannokset joissa: vanilija jäätelöä, mustikkajäätelöä, suklaajäätelöä ja kermavaahtoa, marjanne rakeen kera. NAM! Hyvää olikin...
Ruokailun jälkeen menin lisäämään aikaa autoon, koskan se 4h parkkiaika oli menosssa jo umpeen. Sisko meni pähkäilemään pentikkiin mitä ostaisi 70e lahjakortilla. Minä käväisin lelukaupassa...Minä en löytänyt lelukaupasta mitään, mutta sisko osti Pentikistä paljon koriste/kynttilä juttuja ja patalaput.
Kommentit